PR Rolls sai EU-rahoituksen elintarviketeollisuuden pinnoitepalveluihin

PR Rolls laajentaa pinnoitepalveluidensa tarjontaa kansainväliseen elintarviketeollisuuteen. Pohjois-Suomen elinvoimakeskus on myöntänyt PR Rollsille hieman yli 0,2 miljoonan euron suuruinen kehittämisavustuksen elintarviketeollisuudelle tehtävissä pinnoituksissa tarvittaviin laitehankintoihin.

Uutiset

23.09.2026
PRROLLS EU

PR Rollsilla on ollut elintarviketeollisuuden markkinoille selkeä ja systemaattinen polku, joka on helpottanut rahoitusta. Hanke käynnistyi kolme vuotta sitten elintarviketeollisuudelle tarkoitetun pinnoitteen kehittämisellä yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa.

”Olemme kehittäneet pinnoitteita jo vuosikymmeniä, ja uusi Tecno Diamond FS-pinnoite saavutti elintarvikehyväksynnän vuoden 2025 lopulla”, kertoo PR Rollsin toimitusjohtaja Jani Westerlund.

PR Rollsille nyt myönnettyä EU-rahoitusta Westerlund pitää merkittävänä.

”Rahoitus mahdollistaa investoinnit laitteisiin, joilla saavutamme toleranssit, jotka elintarviketeollisuudessa on asetettu pinnoitteille. Pinnoitamme Pyhäjoen konepajalle valmistuvissa uusissa tiloissa elintarviketeollisuudessa käytettäviä laitteita ja komponentteja, joita asiakkaat meille lähettävät.

Yhtiö on selvittänyt elintarviketeollisuudessa olevaa markkinapotentiaalia muun muassa Euroopassa ja Etelä-Amerikassa, missä yhtiöllä on ennestään toimintaa muun muassa selluteollisuudessa.

”Markkinaselvitysten tulokset ovat lupaavia. Tavoitteena on hankkia ensimmäiset referenssit Euroopasta, mutta luonnollisesti tarjoamme pinnoituksia myös kauempana oleville asiakkaille, jos sellaisia tilauksia tulee”, Jani Westerlund sanoo.